• Suomi
  • Svenska
  • English

Harjoittelijoiden kokemuksia: Micaela

Micaela on harrastanut kung-fua kaksi vuotta. Tässä hän kertoo kokemuksistaan harjoituksista ja seurasta.

17-vuotias Micaela on harrastanut kung-fua pian kaksi vuotta. Hän kertoo nähneensä seuran mainosjulisteen alkeiskurssista koulunsa ilmoitustaululla, ja kiinnostus iski heti.

-Olin etsinyt jonkinlaista lajiharrastusta enkä halunnut mitään tavallista kuten sählyä, hän muistaa hymyillen. Tiesin heti, että tätä haluan kokeilla! Se auttoi myös että harjoitukset pidettiin liikuntasalissa kouluni lähellä, joten tunsin paikan jo ennestään.

Hän sai mukaansa kaverin joka harrasti toista kamppailulajia. Micaela, joka vastahakoisesti tunnustaa puhuvansa suomea huonosti, tunsi itsensä heti tervetulleeksi astuessaan saliin. Opettaja puhui ruotsia ja oli iloinen, avoin ja positiivinen.

-Se on yksi monesta mukavasta asiasta tämän porukan kanssa, hän kertoo. Vaikkei puhu toista kotimaista niin hyvin, kaikkien kanssa voi silti jutella. Kaikki ovat ystävällisiä ja heidän kanssaan tulee hyvin toimeen. Tässä porukassa on turvallinen olo.

-Jaksan paremmin, olen vahvempi kuin aikaisemmin ja selvästi notkeampi! hän kertoo innoissaan. Kun aloitin, kuntoni oli tosi huono, mutta minulla oli kuitenkin hauskaa ja halusin ehdottomasti jatkaa!

Ylpeänä Micaela kertoo parantaneensa koulun juoksukokeen tulostansa sen jälkeen kun aloitti harrastamaan kung-fua. Vapaa-ajan kuntoilulle on löytynyt lisää motivaatiota ja Micaela on huomannut että tunnit tietokoneella on laskenut. Hänen mukaansa tämä ei olisi ollut mahdollista ilman harjoituksia.

-En halua vaan istua enää koko ajan, hän nauraa. Ja huomaan itsekin etten enää vaan nouse ylös tuolista, se menee hypähdyksellä. Niskakivutkin ovat vähentyneet, joten kung-fun harrastaminen on selvästi vaikuttanut positiivisesti elämään.

Micaela aloitti harrastuksen seuran Mustasaaren ryhmässä, mutta Mustasaaren ryhmän yhdistyttyä Vaasan ryhmän kanssa, hän tuli Vaasan ryhmään harjoittelemaan. Hän tunnustaa että oli aluksi hyvin ujo ja itsetietoinen tullessaan suurempaan ryhmään, mutta halu jatkaa harrastusta oli isompi.

-Minulla oli aika huono itseluottamus, hän myöntää. Tuntui kiusalliselta seisoa salissa ison porukan keskellä ja tehdä eri liikkeitä, venytellä ja niinpäin pois. Mutta huomasin pian että kaikki tekevät omaa juttua, kaikki ovat siellä harjoittelemassa eikä katsomassa jos joku muu saattaisi mokata.

-Jos tekee väärin, tekee vain liikkeen uudestaan kunnes se menee oikein. En hermoile virheistä niin paljon enää. Olen myös oppinut kärsivällisyyttä! Keho vaatii sen ajan mitä vaatii. Pakottamisella vain loukkaantuu. Psykkinen jaksaminen on kasvanut vahvemmaksi fyysisen kunnon tahdissa:

 

-Harjoituksissa voi unohtaa kaiken muun, Micaela selittää. Jos on ollut stressaava päivä takana, huolet katoavat kun harjoittelee potkuja, tai mitä harjoituksissa saattaakin tehdä. Kaikesta muusta vaan päästetään irti ja keskitytään sen hetkeiseen tekemiseen.

Micaela on hiukan huolestunut tulevaisuudesta, kun ylioppilaksi päästyään sunnitelmat saattavat johtaa opintoihin Turussa. Laji voisi olla sielläkin saatavilla, muttei juuri tällä porukalla.

-Teemmehän muutakin, meillä on joulujuhlat ja Halloweenjuhlat ja sellaista. On tosi kiva tavata harjoitusten ulkopuolella myös, ehtiä jutella ja oppia tuntemaan toisensa. Mellä on niin hauskaa yhdessä, hän lopettaa iloisesti.